Silvertone Amp-in-case & Airline....

SOUNDCLIP

HARMONY PLAYERS

HBTB 

IN ENGLISH 

1.Minkä mallista/mallisia Harmonyn(ja sinun tapauksessa Valcon,
Danelectron y.m.)  tekemää/tekemiä kitaraa/kitaroita omistat tai olet
omistanut? (Varsinkin Espanadat kiinnostaa)

- No, minulla on ollut kaksikin Espanadaa, jotka molemmat hankin 80-luvun lopulla.
Kumpikin oli samaa mallia: f-aukkoinen täyskoppainen, mustaksi maalattu ja
alumiinibindingilla sekä P90-tyyppisillä mikeillä varustettu (en ole varma mallista,
olisko H-62?). Ensimmäisestä oli kaula poikki. Siinä luki headstockissa Harmony. Ostin
sen Löffeltä, alias Per-Olof Löfbergiltä, kuululta suomalaiselta kitarakeräilijältä. Myin
sen pian edelleen yhdelle hyryläläiselle kaverille jonka nimeä en nyt kyllä muista. Hän
oli korjauttanut sen ja saanut siitä ihan käyttöpelin kuulemma. Toisen ostin alkuvuodesta
1990 Antero Jakoilalta. Siinä luki headstockissa Silvertone. Jakoila oli ostanut sen
Löffeltä. Jakoila oli saanut verottajalta kunnon mätkyt ja hän myi minulle tuon kitaran
ja samalla vuoden 1959 Fender "full powered" Twin Ampinsa. Kitaran kuva on Jakoilan
tuottaman Albert Järvisen "Braindamage or Still Alive?" -albumin kannessa, jossa Järvinen
muuten nojaa juuri tohon vahvistimeen.

Kiinnostukseni kitaraan juonsi Junior Watson -nimisen losangelesilaisen kitaristin
diggailusta. Hän lanseerasi tuon mallin 80-luvulla uudelleen bluespiireihin. Watson
keikkaili paljon Rod Piazzan kanssa Suomessa tuolloin ja tutustuinkin häneen Löffen
myötävaikutuksella. Myöhemmin kiinnostukseni kitaraan vain kasvoi huomattuani The
Paladins -yhtyeen Dave Gonzalezin käyttäneen samanlaista mallia bändin ensimmäisellä
levyllä (tai ainakin hän poseerasi sellaisen kanssa). Kytkin mikit vastavaiheeseen,
jolloin siitä sai hyvän T-Bone Walker -tonen, mutta peli oli pidemmän päälle makuuni
liian kömpelö ja raskas. Parin vuoden päästä vaihdoin sen Telecasteriin Musiikki
Fazerilla josta Jonne Kulluvaara osti sen ja myi myöhemmin Kari Johanssonille.
Yhteenvetona voin sanoa että kitarasta irtosi loistavan tuhnuja jump blues/ down home
blues -sävyjä, mutta kaula oli kuin pesapallomaila ja muutenkin raskas käsitellä. Olen
nähnyt tuon saman mallin myös mm. eräässä detroitilaisen bluesmiehen Eddie Kirklandin
levynkannessa, Arhur "Big Boy" Crudupin eräällä videotallenteella (vaaleakantisena), ja
lisäksi noita Espanadoja (?) kevyempänä versiona (oiskohan muuten Rocket, itse asiassa)
ovat käyttäneet ainakin losislainen Rick Holmstrom, itärannikolla vaikuttavan Ryan Hartt
& the Blue Hearts -yhtyeen Eric Ducoff (Espanada varmasti) ja ruotsalaisen Knock-Out Greg
& the Blue Weather -yhtyeen Anders Lewén. Erikoisjätkien kamaa siis...

- Sitten on punainen Montogomery Ward -tavaratalolle valmistettu Airline, jonka ostin
Kitarapajasta vuonna 1986 ja jonka omistan edelleen. Se on ollut mukana keikoilla aina
näihin päiviin asti. Samaa malliahan on nykyisin käyttänyt White Stripesin Jack White ja
kitarasta onkin tullut hänen tavaramerkkinsä. Itse ostin sen Jimmy Reedin inspiroimana,
mutta skebasta tuli yksi keskeisimmistä slidekitaroistani. Siinä on loistavan ontto,
"honottava" soundi jota rakastan. Myös kitaran design on hieno, heijastelee
suihkukoneaikakautta ja kahdesta polystyreeni-palasta ruuvattu pikkuisen ontto body piste
iin päälle.

- Toinen pääkitaroistani slidessä on Silvertonen leppärunkoinen solidbody-amp-in-case
yhdellä lipstick-mikillä. Sen ostin jo aikaisemmin, 1985. Loistavan tylppä, mutta samalla
hieman "kilahtava" klangi. Rinnakkaismalli on ollut näköjään yksimikkinen (bodyyn on
uurrettu valmiiksi onkalo toiselle mikille). Todella ruma, mutta loistava kitara joka ei
ole jättänyt minua koskaan pulaan ja jolla olen lapioinut sillä leipää pöytään jo yli
kaksikymmentä vuotta. Niinpä kutsunkin sitä kunnioittavasti Leipälapioksi. Näitähän
valmistettiin  Sears & Roebuckille postimyyntikitaroiksi, mutta yleisin on se
masoniittikantinen ja kaksisarvinen malli. En ole pahemmin nähnyt näitä missään, paitsi
jossain luetteloissa. Käsittääkseni tämä on 1968 vuodelta.

- Olen omistanut myös Supron kolmimikkisen ja valkoisen "J.B. Hutto" -mallin, Supro
Saharan, National Westwoodin ja kaksi Supron Dual Tonea. Ne kaikki olen kuitenkin myynyt
tarpeettomina eteenpäin. Hauskoja kitaroita, mutta kaikkea ei voi pitää. Pyrin pitämään
sellaiset kitarat joille minulla on käyttöä.

2. Mikä vanhoissa Harmonyn tyyppisissä kitaroissa viehättää?

-- Niiden jäljittelemättömän omaperäiset soundit, joita ei saa irti mistään Gibson-Fender
-osaston peleistä. Monet bluesmiehet soittivat halvoilla kitaroilla, joiden soundi on
vaikuttanut osaltaan myös levytyksiin. Minusta se tonaalinen maailma on todella
mielenkiintoinen aarreaitta. Äänilähteestähän kaikki on kiinni. Myös jo mainitsemani
design-aspektit vaikuttavat.

3. Mitkä ovat kitarasi hyvät ja huonot puolet?

-- Esimerkiksi Airline toimii vain slideen ja ainostaan tietyillä virityksillä (avoin D
ja avoin G6). Normaalivireellä on turha yrittää, sillä kaula on niin notkollaan. Mulle se
kuitenkin toimii täydellisesti noissa puitteissa, mikä riittää minulle. Lyhytskaalainen
Silvertone taas toimii vain paksuilla kielillä (0.15-0.56) lyhyen skaalansa takia. Käytän
sitä lähinnä E-vireessä. Esim. niitä masoniittikantisia onttoja ei voisi käyttää noin
paksulla kielityksellä, E-vireessä sillä ne vetäisivät kannen "ruttuun". Umpibodyssa ne
taas toimivat, Mitä paksummat kielet, sitä parempi ja isompi tone slaidiin.

4. Käytätkö Harmony-kitaraasi keikoilla tai studiossa ?

--Airlinea ja Silvertonea käytän jatkuvasti kummassakin tarkoituksessa. Esim. syksyllä
ilmestyneellä soololevylläni "The Legend of Bicycle Bronson" (Bluelight Records) molempia
kuullaan paljon.


5. Mitä vahvistimia käytät?

-Keikoilla käytän nykyisin pääasiassa pari vuotta sitten hankkimaani Matchlessin
Lightnin' 15 -mallia. Minulla on myös pienemmille keikoille ja studioon Gibsonin GA-20T,
oiskohan vuodelta 1957, suomalainen Cream Sound ja Fenderin Pro Junior. Aika pieniä
kaikki siis, mutta toi Matchless on kyllä A-luokan koneena melko tykki. Vahvistimen
valitsen yleensä tilan mukaan.

6. Liittyykö kitaraasi mitään hauskaa tarinaa (edell. omistaja,  ostotilanne ym.....) ?

- Nämä taisi jo tulla mainutuiksi yllä. Tosin mitään erityisen hauskoja tarinoita ei ole
paitsi se, että monet ovat ihmetelleet kuinka ruma tuo Silvertone on. Moni on luullut sen
olevan itse tehty jossain veistotunnilla tms. Sen soundia on kuitenkin aina varauksetta
kehuttu. Nyt on alkanut vähän ottaa pannuun tuo Airlinen kohdalla esiintyvä White Stripes
-vertailu. Kun minä hankin ko. kitaran niin Jack White harrasti lähinnä kehtolauluja.